Esittelyssä treenaakotona.com - ammattilaisen treenit mukanasi

Treenaakotona.com sai alkunsa yllättäen –  treenistä kotona. Ella Kainulainen oli tuolloin pienen lapsen äiti, jolla liikunta oli jäänyt vauva-arjen jalkoihin. Lapsen päiväunet ja muut vapaat hetket toimivat kuitenkin aviomies Jukka Kainulaisen tehokkaina treenihetkinä.

Jo 15 vuotta liikunta-alalla ja personal trainerina toimineella Jukalla treenille löytyi aina kolo ja kerran kahvakuulien heiluessa Ellakin päätti liittyä mukaan miehen liikuntahetkeen. Lopputuloksena vaimo innostui täysin. Mikseivät kaikki treenaa kotona, niin helppoa se oli. Ella kuitenkin ymmärsi todellisuuden – ei kaikilla ole yhtä onnellista asemaa kuin hänellä, jolla on oma PT kotona.

Ajatus kotitreenipalvelusta oli pyörinyt Jukan mielessä, mutta kun Ellakin innostui, päättivät he kokeilla palvelun toimivuutta. Pari kutsui tutun valokuvaajan kotiinsa, asetti sinne valkoisen sermin ja videoi sen edessä Jukan treenin.

Ella kuitenkin ymmärsi todellisuuden – ei kaikilla ole yhtä onnellista asemaa kuin hänellä, jolla on oma PT kotona.

Kokeilu toimi ja tänään treenaakotona.comilla kuvataan treenivideoita lähes viikoittain Jukan ja muiden alan ammattilaisten kuten fysioterapeuttien, joogaohjaajien ja personal trainereiden ohjaamana. 

Palvelua käyttäviä kotitreenareista löytyy monipuolisesti kaiken ikäisiä, naisia ja yhä enenemässä määrin myös miehiä. Treenaakotona.com on helpoin tapa treenata kiireiselle työmatkalaiselle, lapsilleen omistautuneelle vanhemmalle, vuorotyöläiselle ja kaikille meille jotka haluamme pitää kunnostamme ja terveydestämme huolta kiireisen arjen keskellä.  Harjoituksia on pyritty rakentamaan niin aloittelijoille kuin kokeneemmille treenaajille. Kokeneet personal trainerit pitävät huolen monipuolisesta tarjonnasta ja joka viikko treeneissä on lihaskuntoa, sykettä, kehonhuoltoa ja liikkuvuutta.

PS. Treenaakotona.com tarjoaa nyt Edenredin asiakkaille huipputarjouksen: Vuoden treenit vain 6,60 €/kk, kun sitoudut  palveluun vuodeksi kerrallaan, jolloin kokonaissummaksi tulee 79 €. Tarjous on voimassa 15.2.2018 asti.

Treenaakotona.com on mukana Edenredin etämaksupilotissa, joten voit maksaa Treenaakotona.comin treenit Edenredin mobiilimaksulla.

  1. Avaa sovellus ja valitse ”Luo mobiilimaksu” virike-edun kohdalta
  2. Etsi sovelluksesta treenaakotona.com
  3. Syötä summa ja paina vahvista maksu
  4. Lähetä viesti suoritetusta ostosta osoitteeseen asiakaspalvelu@treenaakotona.com

Siirryy treenakotona.comin sivuille täältä. Sporttista vuotta monipuolisten treenien parissa!