Riviera – Henkiin herätetty uniikki elokuvateatteri

Olipa kerran ystävykset, elämä New Yorkissa ja liikeidea. Ja ennen sitä, vuosina 1977-1982 Riviera-niminen elokuvateatteri Kalliossa. Tästä kaikesta syntyi uusi elokuvateatteri. Uusi Riviera.

Rivieran liiketilan seinät ovat nähneet niin autotallin, aikaisemman Riviera-nimisen elokuvateatterin kuin työpajankin. Nyt siinä toimii kuitenkin maailmalta inspiraationsa saanut elokuvateatteri, jossa voi nauttia valkokankaalla pyörivän elokuvan lisäksi pientä syötävää ja juotavaa – vaikkapa tapaksia ja muita virvokkeita. Istumapaikkoina toimivat suuret sohvat ja nojatuolit, joiden edestä löytyvät pöydät valituille tarjoiltaville.

Ystävykset Atte Laurila, Peter Lindström sekä Jukka Almén avasivat Rivieran marraskuun 2016 lopulla halunaan luoda ihmisille mahdollisuuden elämykseen yhdistämällä elokuvateatterin, ruoan ja juoman. Tupaantuliais-iltana ovet olivat auki koko illan ja valkokankaalla pyöri M.A. Nummisen lyhytelokuvia sekä muutama pidempi elokuva. Tupa oli täynnä.

Siitä lähtien Riviera on tarjonnut asiakkailleen monipuolisesti niin elokuvaelämyksiä, DJ:n tahdittamia iltoja, burleskiesityksiä, yksityistilaisuuksia ja paljon muuta. Valkokankaalle heijastetaan säännöllisesti myös ooppera- ja balettinäytöksiä. Sali soveltuu monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin, mutta muutama asia on ja pysyy. Sohvat ja nojatuolit ovat upottavan mukavat ja tunnelma salissa retrohenkisen, tyylikkään teatterimainen.

 

 

Elämyksellisiä hetkiä Rivierassa  – maksuvälineinä käy Edenredin lounas- ja virike-etu.

 

Teksti: Miia Virtapuro