Virike-edulla puhtia työpäivään

Henkilöstöliikunnan tukemisella on monenlaisia positiivisia vaikutuksia, kuten työntekijöiden työkyvyn ja -vireen ylläpitäminen sekä henkilöstön yleisen terveydentilan edistäminen. Henkilöstöetujen tarjoaminen viestittää työntekijöille, että heistä välitetään ja että heidän hyvinvoinnillaan on merkitystä.

Työntekijät arvostavat yhä enemmän rahapalkan lisäksi hyvää työilmapiiriä ja sitä että, työpaikalla viihdytään. Henkilöstöetujen tarjoaminen onkin yksi konkreettinen keino parantaa työnantajamielikuvaa ja sitouttaa työntekijöitä.

Työnantajan tarjoama liikunta- ja kulttuurietu on verovapaata etua 400 € asti. Yritys voi tarjota liikuntaetua seteleillä tai muilla maksuvälineillä jokaiselle työntekijälle jopa 400 € vuodessa. Tästä edusta henkilön ei tarvitse maksaa veroa ja työnantaja voi vähentää summan verotuksessaan.

Näin henkilöstöliikuntaa tuetaan

Henkilöstöliikuntaa tuetaan työyhteisöissä monella eri tavoin. Useilla työpaikoilla järjestetään liikuntapäiviä, henkilökunnan liikunnallisia kilpailuja tai annetaan liikuntaneuvontaa yhdessä työterveyshuollon kanssa.

On myös olennaista ulottaa henkilöstön liikkumisen tukeminen esimerkiksi työmatkaliikuntaan. Työnantaja voi tukea työmatkaliikkumista huolehtimalla, että työntekijöiden käytössä ovat esimerkiksi suihkutilat ja pyörien säilytystilat.

Liikuntaedun tarjoaminen on edelleen suosittu tapa vaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin, sillä 82 %:lla henkilöstöliikuntaa tukevista työpaikoista on käytössä liikuntaseteli tai jokin muu vastaava maksuväline. Tämä on ymmärrettävää, sillä henkilökohtaisella edulla jokainen työntekijä saa päättää millaista liikuntaa harrastaa.

Henkilöstön hyvinvointiin panostetaan jatkuvasti lisää, ja se näkyy myös euroissa. Henkilöstöliikunnan tukemiseen käytettiin vuonna 2017 keskimäärin 266 euroa, kun se 10 vuotta aiemmin oli 143 euroa. Yritykset ovat kokeneet, että henkilöstöliikunnan investoinnit hyödyttävät työntekijöiden hyvinvointia, joka taas osaltaan parantaa yrityksen suoritustasoa.

Lähde: Henkilöstöliikuntabarometri 2017

Edenredin liikuntapalveluverkostossa on tällä hetkellä 6 500 liikuntapaikkaa ympäri Suomen ja verkosto kasvaa jatkuvasti. 

Edenredin Virikeseteleillä ja -kortilla työntekijäsi löytävät varmasti juuri itselleen sopivat liikuntamuodot ja -paikat. Korttien käyttäjillä on automaattisesti käytössään myös mobiilimaksumahdollisuus eli liikunta- ja kulttuuripalveluita voi maksaa myös matkapuhelimella, MyEdenred-sovelluksella.

Puuttuuko teiltä vielä yksi suomen suositummista työsuhde-eduista? Tue työntekijöiden virkistäytymistä tarjoamalla heille virike-etua! Ota yhteyttä niin hoidetaan teillekin tämä etu kuntoon!

Liikunnallinen elämäntapa on työkyvyn tukipilari ja edellytys. Lue lisää liikunnan tutkituista hyödyistä fyysisten sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa sekä sen vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin.