5 Tähden Tauko – Teatteri

Ilta on jo hämärtynyt kun kipitämme kengät kopisten kohti kynttilänvaloilla merkattua Turun Linnateatteria. Pimeänä iltana lyhdyt tuovat yllättävän paljon tunnelmaa kaupungin keskelle ja voin jo kuvitella itseni tulevan teatteriin useamminkin. Teatteri onkin tietyllä tapaa kuin aikuisten viikonloppuiltojen elokuviin meno – sillä mukavalla lisällä, että tänne on parempi syy laittautua ja väliajalla voi nauttia vaikkapa lasillisen viiniä.

Sisään astuessa valo täyttää katseeni ja iloinen puheensorina korvani. Jätämme takit narikkaan ja suuntaamme muiden innokkaiden kanssakatsojien kanssa saliin. Valot pimenevät ja spotit syttyvät osoittaen lavalle. Puhe hiljenee ja katseet kohdistuvat kolmeen lavalle saapuvaan näyttelijään. Näytös alkaa.

 

 

Näistä syntyi 5 tähden arvoinen tauko

Helppo viikonlopputekeminen. Usealla meistä teatterinystävistä tulee käytyä teatterissa ihan liian harvoin, vaikka saleja ja näytöksiä löytyy joka kaupungista. Yllätyin myös siitä, kuinka paljon mielenkiintoisia näytöksiä onkaan tarjolla. Suosittuihin näytöksiin on hyvä varata liput hyvissä ajoin, mutta muuten tässä on oiva kaikille sopiva tekeminen extempore vapaisiinkin.

Vaihtelua ruudun tuijotukselle. Varmasti jokainen toivoisi voivansa vähentää ruudun takana vietettyä aikaa. Onnistuu tai ei, teatteri on hyvä keino olla muutama tunti ilman elektronisia laitteita. Aidon ihmisen katselu on yllättävän mielenkiintoista – täynnä epätäydellisiä hetkiä, jotka ovat yllättävän kiehtovaa katseltavaa. Pieniä mokailuja sattuu aina mikä tuo esitykseen jopa enemmän sisältöä.

Sopii kaikille seurueille. Teatteri sopii näytöksestä riippuen niin romanttisille treffi-illoille, kaveriporukan kokoontumiseen kuin koko perheenkin aktiviteetiksi.

Tasapainoa omalle ajatuksenjuoksulle. Teatterissa saa ajatukset muualle ja voi uppoutua toiseen maailmaan. Nykyään työ kulkee mukana ja ajatukset hyrräävät tuhatta ja sataa kotitöistä lapsen hakuun tai muihin asioihin. Kuitenkin välillä – etenkin iltaisin mieli tulisi rauhoittaa, jotta saa unen päästä kiinni ja aivot saavat lepoa seuraavaa ajatusurakkaa varten.

Kultturelli olo. Onhan tämä nyt totta. Harvoin tulee käytyä taidenäyttelyissä, konserteissa tai muissa kultturelleissa tapahtumissa, joiden jälkeen kuitenkin miettii, että tätähän tulisi tehdä useamminkin. Teatterin jälkeen voi kokea olonsa hieman kultturellimmaksi – joka on yllättävän piristävää.

 

Näin voit viettää tämän 5 Tähden Tauon

Missä ja lähes milloin vain. Tutustu kaupukisi teatteritarjontaan Ticketmasterin, Lippupisteen tai Tiketin sivuilla ja varaa vaikkapa ensi viikolle kulttuurintäyteinen ilta.

 

Nyt teatterikokemuksen jälkeen on hyvä aloittaa aktiivisempi kulttuurielämä – ainahan sitä miettii että tätä tulisi tehdä useamminkin. Pitäneekin varata esitys esimerkiksi joulun välipäiville.

Miia

 

Teksti: Miia Virtapuro