Lounassetelit – käytetyistä elokuvalipuista lähimaksamiseen mobiililla

Onko lounasseteli sinulle tuttu jo vuosien takaa? Saatat muistaa vielä sen hetken, kun sait käteesi ensimmäisen lounassetelin hieman jopa oudoksuen sen toimivuutta. Tai sen, kun kuulit lounasedun olemassaolosta.

Lounasedun tietää tänä päivänä moni ja verotuettuja lounaita syödäänkin huimat noin 30 miljoonaa annosta vuodessa – määrän kasvaessa jatkuvasti.

Harva kuitenkaan tietää tämän Suomen suosituimman työsuhde-edun tarinaa tai tulevaisuuden kehitysnäkymiä.

 

Kaikki alkoi vanhoista elokuvalipuista

Lounasseteleiden mielenkiintoinen historia vie vuosikymmenien taakse englantilaiseen ravintolaan, ja sitä kautta Pariisiin Champs-Elyseelle. 1950-luvulla bisnesmies John Hack keksi lounasedun ravintolassa ruokaillessaan, ja tämän inspiroimana ravintoloitsija Jacques Borel loi Ticket Restaurant® -lounassetelin Ranskassa vuonna 1962.

Borelin tavoitteena oli saada lounassetelin myötä lisää asiakkaita ravintolaansa. Ensimmäiset lounassetelit olivat vanhoja elokuvalippuja, joissa eri värit kuvasivat setelin arvoa.

Onneksemme Borelin setelit menestyivät, ja viiden vuoden kuluttua Ranskan hallitus julisti lounassetelit virallisiksi työsuhde-eduiksi.

 

Lounasseteli omistajalta toiselle

Lounassetelit levisivät nopeasti maailmalle ja Suomessa lounareilla pääsi maksamaan ensi kertaa Luottokunnan tarjoamana jo 1970-luvulla. Korttimaksamisen yleistyessä Luottokunta halusi varmistaa suomalaisten kilpailukykyiset korttimaksupalvelut ja aloitti yhteistyön Nets Holding A/S:n kanssa.

Tuolloin Luottokunta omisti sekä Lounas- että Virikesetelin, ja koko liiketoiminta myytiin Netsille vuonna 2012. Lopulta Suomessa vuodesta 2005 lähtien toiminut Edenred osti Lounas- ja Virikeseteliliiketoiminnan Netsiltä vuonna 2014.

Tänään, lounassetelit ovat edelleen vahva osa suomalaista lounaskulttuuria tarjoten työntekijöille virkistäviä, hyvinvoivaa työelämää tukevia taukoja. Edulla nautitaankin noin 250 miljoonan euron arvosta lounaita vuosittain ja etujärjestelmä tuo ravintola-alalle merkittävästi lisää kysyntää edistäen näin alan työllisyyttä yli tuhannen vuosittaisen työpaikan muodossa.

Edulla nautitaankin noin 250 miljoonan euron arvosta lounaita vuosittain ja etujärjestelmä tuo ravintola-alalle merkittävästi lisää kysyntää edistäen näin alan työllisyyttä yli tuhannen vuosittaisen työpaikan muodossa.

 

Lompakosta älypuhelimiin

Sen lisäksi, että lounasruokailua tuetaan enenevässä määrin, lounasravintoloissa näkyy selkeästi myös maksutapatrendin kehitys. Setelin sijaan yhä useampi syöttää tänään lounaskorttinsa maksupäätteeseen tai näyttää kassahenkilölle juuri suorittamaansa mobiilimaksun kuittia. Modernit maksutavat helpottavatkin palveluntarjoajien työtä merkittävästi.

Maksupalveluiden edelleen kehittyessä, on seuraava vaihe maksukorttien siirtyminen lompakosta älypuhelimiin. Esimerkiksi Apple Pay ja Samsung Pay mobiililompakot ovat jo käytössä muutamissa Euroopan maissa Edenredin asiakkaille, mikä edesauttaa ratkaisujen käyttöönottoa myös Suomessa. Apple Pay lanseerataankin Edenredin asiakkaille vuoden 2017 loppuun mennessä.

Mobiililompakot mahdollistavat erittäin nopean korttimaksupäätettä hyödyntävän lähimaksamisen kännykällä. Palveluntarjoajalle tämä kehitys tarkoittaa entistä helpompaa maksun vastaanottoa sekä nopeampaa rahojen tilitystä.

Mobiililompakot mahdollistavat erittäin nopean korttimaksupäätettä hyödyntävän lähimaksamisen kännykällä.

Kaiken kaikkiaan vallitseva työhyvinvointitrendi yhdessä talouden noususuhdanteen kanssa vauhdittavat merkittävästi lounasruokailun kasvua ja ratkaisujen modernisoitumista ravintoloissa.

Yhä useampi työnantaja ymmärtää kunnon lounastauon merkityksen ja sen tukemisen vaikutukset samalla kun ravintolat panostavat monipuoliseen lounastarjontaan ja maksuvälineiden monimuotoisuuteen.

 

 

Teksti: Miia Virtapuro

 

Lue lounastauon virkistävistä vaikutuksista lisää täältä.

Lue lisää Apple Pay:sta täältä.