Yrittäjän hyvinvointi – Välillä täytyy kävellä

Sanna Lindroosille yrittämisessä tärkeintä on vapaus. Kääntöpuolena on, että yrittäjä on helposti aina töissä. ”Yrittäjän on tärkeä mutta vaikea muistaa, että ajatusten täytyy välillä antaa levätä”, Sannan Ruokakassin perustaja sanoo.

Sanna Lindroosilla on yrittäjänä selkeä missio: auttaa suomalaisperheitä selviytymään arjesta ja madaltaa arjen ja juhlan välistä raja-aitaa. Moni suomalainen perheenäiti ja -isä kokkaa töistä tullessaan vasemmalla kädellä ja väkipakolla samoja ruokia viikosta toiseen – ja kokee tästä huonoa omaatuntoa. Mitä jos joku miettisikin päivän menun heille valmiiksi?

Lindroosilla itsellään on kolme lasta ja ajatus omasta yrityksestä syntyi aikoinaan äitiyslomalla. Lindroosin yhtiökumppanina on ollut alusta asti hänen serkun miehensä Markus Haakana, joka oli samaan aikaan isyyslomalla kuin Lindroos oli äitiyslomalla.

”Yhdessä pohdimme, mitä tekisimme perheelle ruuaksi ja Markus oli kuullut, että Ruotsissa on palvelu, joka miettii perheiden puolesta ruokaideoita ja toimittaa niihin liittyvät ruokatarvikkeet kotiovelle. Koska Suomesta puuttui tällainen yritys, päätimme lopulta perustaa tänne sellaisen”, Lindroos kertoo.

Sannan Ruokassi toimitti ensimmäiset ruokakassit jokaiselle päivälle suunniteltuine resepteineen suomalaiskoteihin syyskuussa 2011. Takana on kuusi vuotta yrittämistä. Mahtavinta yrittämisessä on Lindroosin mukaan tunne, että pystyy omalla työpanoksellaan helpottamaan perheiden arkea.

”Filosofiamme on, että ihmiset voisivat antaa itselleen armoa ja päästää itsensä vähän helpommalla, mutta syödä silti järkevästi ja monipuolisesti. Joku ajattelee sinun puolestasi sen, mitä tänään syödään. Elämästä iso osa on arkea, eikä elämä saisi olla vain suoriutumista maanantaista perjantaihin”, Lindroos kiteyttää.

 

 

Yrittäjä on vapaa

Yrittäjän työhyvinvoinnin kannalta merkittävin asia Lindroosille on vapaus. Hänelle on tärkeää, että voi lähteä kesken työpäivän kävelylle ja ottaa etäisyyttä työasioihin. Kääntöpuolena on, että yrittäjä on helposti aina töissä. Alkuun, kun yrityksessä ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa, Lindroosinkin työ oli kaoottista ja elämä jatkuvaa viesteihin vastaamista. Samalla piti selviytyä lapsiperhearjesta.

”Yrittäjän on tärkeä mutta vaikea muistaa, että ajatusten täytyy välillä antaa levätä. Meilläkin oli aluksi asiakaspalvelu kotona ja ihmiset saattoivat soittaa sunnuntainakin. Nykyisin meillä on asiakaspalveluhenkilökunta ja tietyt ajat, jolloin asiakas voi soittaa. Henkilökuntaa olen ohjeistanut, ettei sähköposteja lueta vapaa-ajalla”, Lindroos kertoo.

Lapset huolehtivat parhaiten siitä, ettei Lindroos itse jumitu kotona työpöydän ääreen.

”Jos minulla ei olisi lapsia, minun olisi todella vaikea vetää rajaa työn ja vapaa-ajan välillä.”

 

Vaikeuksista selvittiin yhdessä

Entä milloin Lindroos on kokenut vaikeimmat hetkensä yrittäjänä?

Vuoden 2016 syksyllä Sannan Ruokakassi lähti nopeasti roimaan kasvuun. Äkillinen kasvu aiheutti yritykselle myös kasvukipuja: logistiikkaketju ei aluksi toiminut, yhteistyö kumppanien kanssa ja prosessin hallinta tökkivät. Toimituksia myöhästyi ja osa asiakkaista sai väärän tilauksen.

Palaute oli välillä hyvinkin aggressiivista. Yritystä syytettiin muiden muassa rahastuksesta ja siitä, että virheet olisivat tahallisia.

”Negatiivinen palaute tuntuu pahalta ja epäoikeudenmukaiselta, myös turhauttavalta. Emme tee virheitä tahallamme ja yritämme parhaamme. Aidosti haluamme auttaa ihmisiä ja tehdä heidän arjestaan parempaa”, Lindroos kertoo.

Nyt toimintaa on kehitetty ja prosessit ovat kunnossa. Vaikeista tilanteista selvittiin keskustelemalla ja sparraamalla toisia työntekijöitä. Henkilöstö mietti yhdessä, miten asioita voisi parantaa.

”Emme koskaan sortuneet syyttelemään ketään vaan otimme opiksi. Vaikeuksien läpikäymisessä parasta on, että nyt tuntuu, että selviämme mistä tahansa”, Lindroos kertoo.

Hän ei tunnusta olevansa stressaavaa tyyppiä. Silti kovat ajat herättivät välillä aamuyöllä.

 

Juoksiessa prioriteetit asettuvat paikoilleen

Liikunta on auttanut Lindroosia selviytymään.

”Luonnossa lenkkeily auttaa minua valtavasti. Juostessa saan käytyä ajatukset läpi, priorisoitua asioita ja perspektiiviä. Tajuan, että työt täytyy hoitaa asia kerrallaan.”

Lindroos ei jaksaisi yrittäjänä, ellei kokisi tuottavansa lukuisille ihmisille arvoa.

”Toteutan omaa filosofiaani terveellisen, monipuolisen ruuan ja hyvän arjen puolesta.”

Kuinka tärkeänä terveellistä ruokaa suomalaisperheiden arkeen tuova yrittäjä kokee itse ruokatunnit?

”Todella tärkeänä. Pidämme henkilöstön kanssa aina ruokatauon ja kokkaamme usein itse keittiössämme ruokaa ja kehitämme samalla reseptejämme. On tärkeä päästä hetkeksi eroon työasioista ja keskustella kollegoiden kanssa ihan muista asioista. Terveellinen ruoka ja sosiaaliset tilanteet ovat työhyvinvoinnin tekijöitä.

 

Onko yrittäminen yksinäistä?

”En koe niin. Minulla on aina ollut yrittäjäkumppani, meitä on aina ollut kaksi. Nykyisin minusta myös tuntuu, että olemme kaikki työntekijät tässä yhtä lailla mukana. Kaikki tietävät luvut ja sen, missä mennään. Pystyn myös puhumaan kotona luottamuksella työasioista. Tämä on auttanut valtavasti.”

 

Sannan 3 vinkkiä työssä jaksamiseen:

1.)Liiku paljon. ”Juoksen metsässä useita kertoja viikossa ja kannustan myös muita työntekijöitä liikkumaan. Juokseminen auttaa laittamaan prioriteetit kohdilleen.”

2.) Jaa huolet muiden kanssa. ”Avoin keskustelu muiden työntekijöiden kanssa ja keskinäinen sparraus kannattaa. Näin vaikeista tilanteista voi myös saada potkua. Työhyvinvointi syntyy avoimuudesta ja siitä, että työntekijät miettivät yhdessä, miten tästä eteenpäin.”

3.) Mielekkyys. Minulle on itsestäänselvää, että nautin työstäni. En jaksaisi työssä samalla tavalla, ellen kokisi tuottavani arvoa muille ihmisille.”

 

Teksti: Jonna Vuokola

Kuva: Jonna Vuokola